Työn opinnollistaminen
Työtä tekemällä voidaan hankkia tutkinnossa edellytettävää osaamista. Näin opiskeltavaa alaa vastaava työ tukee opintojen etenemistä sekä lisää opiskelun ja työn synergiaa valmistaen opiskelijaa työelämän vaatimuksiin. Työssä hankittu osaaminen tunnistetaan, sitä verrataan tutkinnon perusteisiin ja se dokumentoidaan. Näin kertynyttä osaamista tulkitaan osaksi opintoja.
Kuvataiteen alan työn opinnollistamisen erityispiirteenä on, että varsinaisia valmiita työpaikkoja ei alalla ole vaan kukin alalle valmistuva luo oman työnkuvan itsenäisesti. Kuvataiteilijan osaamista arvioitiin aikaisemmin lähinnä lahjakkuuden näkökulmasta. Kuvataiteilijan työksi on mielletty ainoastaan teosten tekeminen ja näyttelyiden pitäminen. Nyt taiteilijoiden työmahdollisuudet ovat laajentuneet. Taidetta tilataan julkisiin rakennuksiin ja sitä käytetään soveltavasti muilla aloilla. Työnkuvan laajeneminen on tuonut esiin kysymyksen taiteilijan uudesta työstä ja siihen liittyvästä osaamisesta.
Yli vaaran vuosien -hankkeen tavoitteena oli tunnistaa yhteistyöprojektit, missä työn opinnollistaminen voidaan toteuttaa. Kuvataideopiskelijoiden harjoittelukokemuksista, opiskelijoille ja ammatissa toimiville kuvataiteilijoille tehdyistä kyselyistä sekä haastatteluista kerättiin aineisto. Saadun aineiston perusteella osaamista tunnistettiin ja kehitettiin sekä laadittiin toimintamalli miten opiskelija voi nopeuttaa työelämään siirtymistä.
Arbete som studier
Genom arbete är det möjligt att förvärva de färdigheter som krävs för examen. På detta sätt stöder arbete inom studieområdet utvecklingen av studier, ökar synergin mellan studier och arbete samt förbereder eleven på arbetslivets krav. Den kompetens som förvärvats i arbetet identifieras och jämförs med grunderna för examen. Arbetet dokumenteras. På detta sätt tolkas den samlade kunskapen som en del av studierna.
Denna typ av studier har inom bildkonstområdet speciella utgångspunkter, eftersom finns få traditionella jobb på fältet, däremot skapar varje elev självständigt sin egen arbetsbild. En bildkonstnärs färdigheter bedömdes tidigare i hög grad utifrån ett talangperspektiv. Uppfattningen har varit att konstnären skapar verk och håller utställningar. Nu har arbetsmöjligheterna för konstnärer utvidgats. Konsten beställs till offentliga byggnader och tillämpas på olika sätt inom andra områden. Expansionen av arbetsbilden har lyft fram frågan om konstnärens nya arbete och dess relaterade färdigheter.
Att övervinna farans år -projektets syfte är att identifiera sådana samarbetsprojekt, där studier i formen av arbete kan genomföras. Material från bildkonststuderandes praktikerfarenheter samlas in, intervju- och enkätdata samlas i form av undersökningar av studenter och professionella bildkonstnärer i yrkeslivet. Kompetenser identifieras och utvecklas på basis av det insamlade materialet och en modell utarbetas för elevens smidigare övergång till arbetslivet.
Kuvataiteilijan työn opinnollistaminen
Lotta Pyykkönen
Työn opinnollistaminen on termi käytännölle, jossa opetuksen ulkopuolella hankittu osaaminen tunnustetaan osaksi opintoja. Lähtökohtana on, että työelämän kannalta tärkeää osaamista opitaan myös muualla kuin opintojaksoilla. Kuvataidetta opiskelevat tekevät varsin paljon opintojen ulkopuolista taiteellista työtä. Opinnollistaminen mahdollistaa opiskelijoiden omaehtoisen taiteellisen työn liittämisen osaksi tutkintoa. Yli vaaran vuosien -hankkeen tavoitteena oli luoda alustava malli ja välineet kuvataiteilijan työn opinnollistamiseen.
Kuvataiteilijan työn määrittely ei ole yksinkertaista. Työnkuva on moninainen ja yksilöllinen. Myös taiteilijan työsuhteet ovat erityyppisiä. Kuvataiteen opinnollistamisen mallissa pyrittiin huomioimaan nämä moninaiset työn piirteet. Haasteena mallin kehittämisessä oli myös työnantajan puute. Perinteinen opinnollistaminen toteutetaan kolmen osapuolen kesken. Mukana on työnantaja opiskelija ja koulutusorganisaatio. Työnantaja toimii opinnollistamisessa opiskelijan ohjaajana. Kuvataiteilijan työssä ei välttämättä ole työnantajaa.
Kuvataiteen opinnollistamisen lähtökohdaksi otettiin työn projektimainen luonne, opiskelijan oma motivaatio sekä työhön liittyvä ydinosaaminen. Ne määriteltiin luovuudeksi, menetelmä- ja materiaaliosaamiseksi, visuaaliseksi osaamiseksi, itseohjautuvuudeksi, viestintä- ja julkaisutaidoiksi, tulonmuodostukseen liittyväksi osaamiseksi sekä työhön kytkeytyvän verkoston tunnistamiskyvyksi. Taiteilijantyöhön liittyvä verkosto on asia, jota huomioidaan vielä vähän kuvataiteen koulutuksessa, vaikka se on keskeinen osapuoli taiteilijan työssä sekä oleellinen työllistymisen kannalta.
Työhön liittyvien yhteistyökumppaneiden ja yleisön tunnistaminen korvaavat opinnollistamisen mallissa työnantajan. Mallin lähtökohta on, että taidetta tehdään julkaistavaksi ja katsottavaksi. Yleisön tunnistaminen ja kohtaaminen nähtiin hankkeessa taiteilijan uuteen työhön kuuluvaksi piirteeksi, joka tulisi huomioida kuvataiteen koulutuksessa. Yleisö on työssä piiloisesti läsnä, vaikka sitä ei tunnistettaisi työn osapuoleksi. Taiteen julkaisemisessa tärkeitä ovat myös erilaiset yhteistyökumppanit ja alustat sekä tiedonhankintaan liittyvät osapuolet.
Kuvataiteen opinnollistamiseen luotiin kolme erilaista lähestymistapaa: Opiskelija voi opinnollistaa työnantajalle tai toimeksiantajalle tehtyä työtä. Hän voi myös opinnollistaa opintojaksoja, jos hänellä on kurssille tarvittavat välineet ja materiaalit käytössä. Lisäksi opiskelija voi tehdä omaa syventävää työtä perehtymällä johonkin häntä kiinnostavaan asiaan. Tämä viimeinen opinnollistamisen tapa on luultavasti tärkein kuvataiteen koulutuksen näkökulmasta, sillä se mahdollistaa opiskelijalle sellaisiin taiteen tekemisen tapoihin perehtymisen, jotka eivät kuulu opetussuunnitelmaan. Kuvataiteen opetussuunnitelmien rajallisuus on koettu yhtenä keskeisenä haasteena alan koulutuksen kehittämisessä taiteilijan uuden työnkuvan suuntaan (Herranen ym., 2013, s. 167-170).
Kuvataiteilijan työn opinnollistamiseen kehitettiin myös välineet sekä sanallistettiin opinnollistamisen prosessi opiskelijan näkökulmasta. Ne ovat jokaisen ammattikorkeakoulun muokattavissa omaan organisaatioon sopiviksi. Sanallistettu kuvaus ottaa huomioon ammattikorkeakoulujen yleiset opinnollistamisen ohjeet sekä kuvataidealaan spesifisti kuuluvat työn piirteet. Välineet luovat opettajille ja opiskelijoille raamit työn tunnustamiseen ja arvioimiseen.
Työkalut luotiin ammattikuvan mukaan. Suunnittelua varten tehtiin lomake, sillä taiteilija tekee työssään erityyppisiä hakemuksia ja työsuunnitelmia, jotka täytetään usein lomakepohjalle. Osaamisen näyttö tapahtuu puolestaan työprosessia aukaisevalla portfoliolla, joka on alan tapa esitellä osaamista ja työn tuloksia.
Suunnittelulomake ohjaa opiskelijaa määrittelemään opinnollistamiselle omia tavoitteita opintojaksojen osaamistavoitteiden lisäksi. Hänen tulee myös alustavasti jäsennellä työhön liittyvää verkostoa sekä aikatauluttaa työskentelyään. Myös työn toteuttamiseen liittyviä taloudellisia seikkoja kysytään. Kysymykset ohjaavat valmistuvia taiteilijoita ymmärtämään työsuhteisiin ja -sopimuksiin liittyviä variaatioita sekä muita työnkuvaan kuuluvia osa-alueita. Portfoliossa opiskelija taas reflektoi oppimistaan sekä kehittää esittelytaitoja, jotka ovat oleellisia kuvataiteilijan työssä.
Suunnittelulomake voi tuntua byrokraattiselta lähestymistavalta taiteilijan työhön. Lomakkeessa kysytään kuitenkin seikkoja, joista koulutusorganisaation on hyvä olla tietoinen. Opiskelijan on myös hyvä tiedostaa, onko hänen työstä syntyvä teos tai tuote myytävissä. Tämä ei ole kuvataidetta opiskelevalle itsestään selvä asia.
Kun opinnollistamisen mallia esiteltiin LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijoille, se herätti mielenkiintoa kolmatta tai neljättä vuotta opiskelevissa, sillä heillä on jo omia taideprojekteja. Osa piti opinnollistamista myös haastava tapana tehdä opintoja, koska se suoritetaan itsenäisesti. Opinnollistamisen itsenäisyys nostaa kynnystä prosessin aloittamiseen. On helpompi osallistua valmiiksi suunniteltuun opetukseen, kuin suunnitella ja toteuttaa työ itse. Niillä, joilla oli tarve opiskella taiteen tekemistä omien kiinnostuksiensa perusteella, eivät kokeneet itsenäisyyttä sinänsä haasteena. Heidän kysymyksensä liittyivät työssä mukana olevan verkoston tunnistamiseen.
Eräänlaiseksi haasteeksi nousi myös se, että kuvataiteen opiskelijat haluavat osallistua opintojaksoille, vaikka osaamista jo olisi tai kurssin voisi suorittaa opinnollistamalla. Valmistuva opiskelija totesi: ”Koen myös tärkeäksi tuoda esiin ajatuksen, että taiteessa ei koskaan olla valmiita ja aina voi kehittyä lisää, joten ekstraopeista harvoin on haittaa.” Opiskelija koki erityisesti taideaineisiin ja menetelmäopintoihin osallistumista tärkeänä. Hänen mielestä kursseilta voi saada sellaista lisäosaamista ja tietoa taiteesta, jota ei työssä välttämättä saa.
Opinnollistamisen lähtökohtana on opetussuunnitelma. Opiskelija kohdentaa työn suunnitelmassa oleville opintojaksoille ja niiden osaamistavoitteisiin. Opinnollistamisen edellytyksenä on, että jokaisen kurssin osaamistavoitteet ovat selkeästi määrittelyjä, jotta opiskelija osaa ottaa työssään koko opintojakson sisällön huomioon. Osaamistavoitteissa tulisi olla mukana kaikki opintojaksojen sisältämät aihepiirit, kuten käytännön tekemiseen liittyvät tehtävät, kurssiin kuuluvat esitykset ja luennot sekä teoriaan liittyvät asiat. Opinnollistamisen mahdollisuutta tarjottaessa, tulisi opiskelijoille tuoda esille myös ne opintojaksot, joille voi kohdentaa omaa syventävää työtä. Tällaisiksi jaksoiksi sopivat sellaiset, joiden osaamistavoitteet antavat väljyyttä opiskelijan omien tavoitteiden toteuttamiseen.
Katsoimme LABin kuvataiteen koulutuksen opetussuunnitelmaa läpi yhdessä pelialalla työskentelevän opiskelijan kanssa ja pohdimme mitkä opintojaksot hän olisi voinut työllään opinnollistaa. Opetussuunnitelmista olevista opintojaksoista 7 olisi ollut opinnollistettavissa pelialan työllä. Kurssit, joissa käytettiin digitaalisia välineitä, olisivat olleet kokonaan tai osittain opinnollistettavia. Kokonaan opinnollistettaviksi kursseiksi opiskelija arvioi esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikan, digipiirustus ja -maalauksen, animaatiotyöpajan ja maalauksen perspektiivejä opintojaksot.
Taiteellisen työskentelyn opintojaksot sopisivat LABin opetussuunnitelmassa opiskelijoiden omien taideprojektien opinnollistamiseen. Jaksoilla opiskelija tekee omaehtoista taiteellista työtä ja osallistuu ohjaukseen kerran viikossa. Pelialalla työskentelevä opiskelija mainitsi, että hänen työssään ”projektien tekeminen tapahtuu porukassa tai ketjussa, jolloin yksittäisen tekijän kädenjälki jää usein piiloon.” Toteamus kertoo, että kuvataide koetaan edelleen yksilölliseksi tekemiseksi. Opiskelija koki oman kädenjäljen puuttumisen esteeksi kyseisten opintojaksojen opinnollistamiselle pelialan työllä.
Opinnollistamisen prosessi alkaa suunnittelulomakkeen täyttämisellä, jonka pohjalta opiskelija käy keskustelun tutoropettajan kanssa. Alkukeskustelu on tärkeä, jotta opiskelija tuntee opinnollistamisen prosessiin kuuluvat vaiheet. Opinnollistamisen pilotoinnissa on huomattu, että opiskelijalla on jo prosessiin hakeutuessaan osaamista ja esitietoa opinnollistettavasta työstä sekä kontakteja työhön liittyvään verkostoon, mutta hän ei välttämättä tiedosta asiaa. Opiskelijat esimerkiksi käyttävät sosiaalista mediaa ja jakavat siellä taiteelliseen työhön liittyviä vaiheita ja tuloksia, mutta eivät ymmärrä toimivansa siellä yleisön kanssa. Lisäksi opiskelija on jo mahdollisesti ottanut yhteyttä materiaaleja myyvään kauppaan tai käynyt kysymässä neuvoa asiantuntijalta. Tutoropettajan tehtävä on alkukeskustelussa saada opiskelija huomaamaan tämä työhön liittyvä esitieto ja verkosto.
Työsuhteeseen ja -sopimukseen liittyvät kysymykset ovat pilotoinnissa olleet haasteellisia, vaikka niitä opetetaan ammattiin liittyvissä opinnoissa. Kuvataiteilijan työhön liittyviä sopimuksia ja sopimisen tärkeyttä on tuotu esille yhtenä tärkeänä alaan liittyvänä osaamisena hankkeen yhteisissä webinaareissa. Opinnollistettavien opintojaksojen ja omien osaamistavoitteiden määritteleminen näyttää kuitenkin sujuvan verrattain helposti. Tyypillisesti taiteilijan työ sisältää myös eri opintojaksoihin liittyviä osaamisalueita. Opiskelijan tulisi pystyä ne myös opinnollistamisen lomakkeeseen jäsentämään. Prosessiin lähteneet opiskelijat osasivat yhdistää eri opintojaksot ja niiden osaamistavoitteet opinnollistettavaan työhön.
Portfolioon opiskelijaa kokoaa aineiston, jonka perusteella kurssin vastuuopettaja arvioi työn toteuttamisen ja osaamistavoitteiden saavuttamisen. Merkittävää on, että LABin kuvataiteen koulutuksessa yksikään opiskelija ei vielä ole palauttanut opinnollistamisen portfoliota. Tämä ei kerro portfolio-osaamisesta, sillä koulutuksessa on portfolion tekoa koskeva opintojakso ja niitä tehdään myös muilla opintojaksoilla. Työn suunnitelmallisuus ja sen itsenäinen aikatauluttaminen on haaste opiskelijoille.
Opinnollistamisen näkökulma vastaa hyvin kuvataiteilijan työnkuvaa. Taiteilijan työssä, kuten opinnollistamisessakin, taiteilijan oma motivaatio, itseohjaavuus sekä tiedonhankintataidot ovat keskeisiä. Kuvataiteen koulutuksen tavoitteena voisikin olla, että jokainen opiskelija opinnollistaisi 5-15 opintopistettä neljän opintovuoden sisällä.
Opinnollistamiseen voisi ottaa mukaan myös vertaistuen ja -mentoroinnin, joita on kokeiltu muilla aloilla (ks. esim. Mäki ym., 2017). Opinnollistamisen voisi suorittaa esimerkiksi parityönä. Portfoliossa opiskelija voi osoittaa oman yksilöllisen panoksensa työn tekemisessä, jos työ tehdään yhteisvoimin. Yhteistoiminnallisuuden edistäminen olisi kuvataiteen koulutuksessa tärkeää, sillä taidetta tehdään nykyisin myös osana yhteisöjä. Taiteilija voi myös olla osa työn tekemisen kokonaisuutta, kuten pelialalla työskentelevä opiskelija toi esille. Yhdessä tekeminen madaltaisi myös kynnystä osallistua taideprojekteihin opintojen jälkeen.
Mentorointia voisivat tehdä jo opinnollistamisen suorittaneet opiskelijat. Mentorointi madaltaa taas kynnystä opinnollistamisen aloittamiseen, koska mentori toimii esimerkkinä jo suoritetusta prosessista. LABin kuvataiteen opinnoissa kokeiltiin opinnäytetyön tekemiseen liittyvää mentorointia, jossa opinnäytteen tehnyt opiskelijat kertoi sitä aloittaville omasta tekoprosessistaan. Kokemus oli rohkaiseva. Mentoroinnin myötä opinnäytettä aloittavien opiskelijoiden asenne muuttui. Mentorointiin osallistuneet näkivät opinnäytteen teon omana projektinaan eikä pelkästään tutkintoon kuuluvana pakollisena osana.
Herranen Kaisa, Houni, Pia & Karttunen Sari. (2013) ”Pitäisi laajentaa työalaansa”. Kuvataiteilijan ammattirooli ja osaamistarpeet tulevaisuuden työelämässä. Cuporen julkaisuja 21/2013. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö.
https://www.cupore.fi/images/tiedostot/kuvataiteilijan_ammattirooli_ja_osaamistarpeet.pdf
Mäki, Kimmo, Moisio Anu & Aura Pirjo (toim.).(2017) Kolme kulmaa opinnollistamiseen. Opas opinnollistamisen ratkaisuista, työkaluista ja vinkeistä. Verkkovirta-hanke. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu.
https://www.haaga-helia.fi/sites/default/files/file/2020-11/hh_kolme_kulmaa_verkkoversio.pdf
Näkökulmia - Perspektiv
Tomi Kuusimäki ja Tomas Regan
Oppiminen osana työtä
Satakunnan ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelmassa testattiin työn opinnollistamisen käytänteitä kuuden opiskelijan kanssa. Kaikki opiskelijat olivat itse aktiivisia tunnistamaan yhteistyömahdollisuuksia ja niiden soveltuvuutta osaksi henkilökohtaista opetussuunnitelmaa. Motivaationa opinnollistamiseen oli opiskelijan tarve syventyä jonkin projektin toteuttamiseen. Opinnollistamista sovellettiin yhteisiin ammattiopintoihin sekä kuvanveiston, esitystaiteen ja taidegrafiikan ammattiopintoihin.
Testiympäristöt liittyivät kaupunkitilan ja paikalliskulttuurin kehittämiseen, tutkivaan taiteelliseen työhön, galleria- ja näyttelytoimintaan ja julkisen taideteoksen prosessiin. Yksi testiympäristö liittyi kansainväliseen vaihto-opiskeluun.
Syventyminen vaatii aikaa
Opiskelijan tarve tekniseen ja sisällölliseen syventymiseen oli usein opinnollistamisen motivaationa. Taiteelliseen työhön kuuluu tutkiva syventyminen. SAMK kuvataiteen koulutusohjelmassa tunnistettiin tarve kurssikalenterin opiskelijakohtaiseen mukauttamiseen, eli haluttiin löytää keinoja tarjota lisää aikaa syventymiseen tarpeen mukaan ja keinoja syventymistä vaativien projektien sulauttamiseen osaksi opintoja. Kuvataiteen opetussuunnitelma mahdollistaa jo paljon opiskelijakohtaista mukauttamista; kurssien sisältöjä voidaan sovittaa opiskelijan tarpeen mukaan, mutta kurssikalenterin ja lukujärjestyksen suhteen joustavuutta on vaikeampi järjestää. Syventyminen ei saisi silti jäädä opiskelijan oman toiminnan varaan, sillä se vaatii paitsi aikaa, myös ohjausta ja arviointia ja siitä kuuluu syntyä opintopisteitä.
Taiteen tekniikoiden opiskelu on luonteeltaan hidasta. Kuvataiteen opiskelu etenee alkaen tekniikkakeskeisesti ja edistyen sisältökriittiseen työskentelyyn. Perustekniikoiden omaksuminen vaatii aikaa, keskittymistä ja paljon toteuttamista käytännössä, kuten taitojen opiskelu tavallisesti vaatii. On toistuva ongelma, että tällaiseen kurssiin varattu aika ei riitä sisällölliseen syventymiseen.
Yleisin kriittinen palaute on, että kurssi oli liian lyhyt. Nämä muodostavat noin kolmanneksen saadusta palautteesta. Voimakkaimmin näin kokevat opiskelijat, jotka kiinnostuivat eniten kyseisestä tekniikasta. Syventymistä voi nykyisellään toteuttaa esimerkiksi osana projekti- tai produktiomallista ammatillista harjoittelua. Opetussuunnitelmassa on myös syventäviä studio- ja työpajamallisia kursseja juuri tähän tarkoitukseen. Nekin ovat kuitenkin sidottuja lukujärjestykseen.
Ratkaisuna kiireen ja riittämättömyyden ongelmaan kokeiltiin näiden syventävien työpajamallisten opintokokonaisuuksien tarjoamista vapaassa aikataulussa opinnollistaen. Käytyään tekniikkakurssin, opiskelija voi syventyä toteuttamalla oman itsenäisen taiteellisen tuotannon, tilaustyön tai projektin Kuvataiteen OPSissa on kursseja, joiden oppimistavoitteet sopivat tällaiseen toteutukseen hyvin, esimerkiksi Grafiikan työpaja, Kokeellinen grafiikka, ja Grafiikan eri tekniikat.
Taitojen oppiminen ohi opetussuunnitelman
Lisätyn todellisuuden tekniikat ovat motivoineet muutamia opiskelijoita ottamaan haltuun osaamista, mitä ei tällä hetkellä ole tarjolla SAMK:n kuvataiteen koulutusohjelmassa. Lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden tekniikoiden integroituminen osaksi kuvataiteen tekniikoita on haastanut myös oppimisen. Työn opinnollistaminen on ollut hyvä keino tuoda oppimiseen sisältöjä, mitä ei olemassa olevilla opintojaksoilla ole tarjolla.
Opiskelija osallistui laajempaan Huittisten paikallishistoriaa käsittelevän kokonaisuuden suunnitteluun ja toteutukseen. Lopputuloksena oli kaupunkikeskustaan levittäytyvä 10 teoksen kokonaisuus. Kuvataiteen opiskelijan tehtävänä oli toteuttaa kaupunkitilaan tulevien taulujen lisätyn todellisuuden sisällöt. Hän toimi osana moniammatillista työryhmää, missä oli mukana muun muassa tuottaja, käsikirjoittaja ja videotuotantotiimi.
Työn opinnollistamisen suunnittelu lähti liikkeelle tunnistamalla mahdollinen opintojakso, mihin työn sisällöt parhaiten sopivat. Sopivin opintojakso oli Ympäristö- ja yhteisötaide, mikä oli viiden opintopisteen laajuinen ammattiopinto. Opintojaksoselosteessa sisältö oli kuvattu seuraavasti:
“Opiskelija tunnistaa paikan, ympäristön ja yhteisön mahdollisuudet taiteen tekemisessä. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa ympäristö- tai yhteisösidonnaisen teoksen.”
“Ihmisen suhde rakennettuun tai luonnonympäristöön: ympäristö- ja yhteisötaiteen eri muodot, teoksen toteuttaminen: dokumentointi ja analysointi.”
Opinnollistamisen prosessi eteni seuraavaksi keskusteluun ohjaavan opettajan kanssa, joka hyväksyi alustavan suunnitelman ja työn sisällön soveltumisen opintojakson tavoitteisiin. Opintojakson normaalin opetuksen aikataulujen mukaan suorittaminen oli aikataulutettu siten, että sille oli varattu huhti-toukokuun vaihteessa 3,5 viikkoa. Työn opinnollistamisella suoritettaessa toteutusaika oli huomattavasti pitempi, noin kolme kuukautta, koska työhön sisältyi enemmän suunnittelua ja verkostotyötä.
Työn opinnollistamisen erilainen aikataulutus verrattuna tiukasti aikataulutettuun opintojaksototeutukseen vaatii uudelleen ajattelua ohjaukselta ja arvioinnilta.
Arvioinnin näkökulmasta työn opinnollistamisella edistettiin aivan uusien taitojen oppimista. Opiskelija koki toimintaympäristön myös motivoivana, koska työ tehtiin aitoon tarpeeseen. Osana laajempaa moniammatillista verkostoa toimiessa kuvataiteen opiskelija luontaisesti myös ottaa haltuun neuvottelu- ja viestintätaitoja sekä ryhmätyötaitoja. Verkoston antama palaute on myös oppimisen kannalta merkittävä asia.
Erikoistekniikkaan syventyminen kehittyi opinnollistamiseksi
Etäopiskelu muuttui opinnollistamiseksi, kun opiskelijan omatoiminen syventyminen johti tilaustyöhön ja opiskelija pääsi soveltamaan oppimiaan taitoja käytännössä. Etäopiskelu on usein projektiluontoista ja sopii toteutettavaksi opinnollistaen varsinkin, kun löytyy yhteistyöverkosto. Kurssin etätoteutus vaatii aina opiskelijan itseohjautumista, josta seuraa tietty projektinomaisuus. Opinnollistaminen toi tähän etätoteutukseen parempaa ja syvällisempää oppimista.
Opiskelija oli esittänyt toiveen koko syksyn toteuttamisesta etäopiskeluna. Ohjauskeskustelussa oli tunnistettu kiinnostus syventyä 3D-muotoiluun ja sen yhdistämiseen havainnoivaan ja valokuvalliseen työskentelyyn. Opiskelijan kanssa räätälöitiin ratkaisu, joka oli aluksi joustavaa ja soveltavaa etäopiskelua, mutta kehittyi sitten syksyn aikana opinnollistamiseksi, kun opiskelijan tutkivan opiskelun kohteeksi fokusoitui tilaustyö.
Opiskelija perehtyi Valokuvauksen erikoistekniikat-kurssilla omatoimisesti 3D-muotoiluun ja sen valokuvallisiin ja graafisiin sovelluksiin. Näillä kursseilla tutkitaan nykytaiteessa relevantteja tapoja käyttää ja toteuttaa valokuvaa kaikin mahdollisin tavoin. Valtaosa opiskelijoista syventyy näillä kursseilla pimiötyöskentelyyn ja graafisiin valotustekniikoihin, mutta kurssin osaamistavoitteen puitteissa on mahdollista keskittyä kokonaan myös uusiin graafisiin medioihin. Toisen valokuvauskurssin tilalle jalostui opinnollistettava toteutus, kun opiskelijan työlle löytyi käytännöllinen sovelluskohde – SAMK:n teknologiatapahtuman yhteyteen tarvittiin videoteoksia.
Opinnollistettavaksi valittiin kurssi Kokeellinen grafiikka. Kurssin tavoitteena on ”Opiskelija osaa valmistaa graafisen teoksen kokeellisella menetelmällä, valmistaa erilaisia graafisia teoksia ja vedostaa niitä kokeellisesti sekä luovasti soveltaa erilaisia ja erikokoisia, eri materiaaleilla valmistettuja graafisia teoksia ja yhdistää niitä.”
Kokeellinen grafiikka on kurssi, jossa syvennetään jo hankittua teknistä ja taiteellista osaamista ja käydään sisältökriittistä keskustelua. Tavoite toteutui opinnollistamalla.
Opiskelija toteutti tilaajalle kolme graafista videoteosta 3D-muotoilua käyttäen. Videot projisoitiin tapahtuman yhteydessä seinäpinnoille. Videoteokset suunniteltiin siten, että ne rytmittivät tapahtuman kulkua. Opiskelija osallistui myös tapahtuman valosuunnitteluun ja projisointien asentamiseen ja ohjaamiseen. Opinnollistaminen kehitti uusien teknisten taitojen lisäksi taideteoksen suunnitteluun liittyvää osaamista.
Tutkiva taide ja lupa syventyä
Opiskelija halusi jatkaa grafiikan valokuvaustekniikoihin syventymistä. Hän oli opiskellut valokuvauksen soveltavat kurssit lähiopetuksessa ja kaipasi lisää aikaa perehtyäkseen niihin huolellisemmin.
Ohjauskeskustelussa opiskelijan kanssa tunnistettiin kiinnostus valokuvauksen sisällöllisen merkityksen tutkimiseen. Opiskelija pitää kirjoittamisesta ja oli halukas tutkimaan aihetta kirjoittaen. Suunnittelimme yhdessä opiskelijan ja esitystaiteen opettajan kanssa opinnollistavan kokonaisuuden, jossa opiskelija toteuttaa itsenäisen taiteellisen tutkivan projektin, tavoitteena pieni julkaisu. Sovimme, että projektissa opinnollistetaan kaksi kurssia; kirjoituskurssi esitystaiteen kurssitarjonnasta ja työpaja grafiikasta.
Esitystaiteen ammatillisiin opintoihin kuuluva Teksti, puhe ja ääni katsottiin esitystaiteen opettajan kanssa sopivaksi tähän opinnollistavaan toteutukseen. Tavoite on ”Kurssilla opiskelija oppii luovan tekstin, puheen ja äänentuotannon perusteita eri lajeissa ja oppii soveltamaan niitä eri esityskonteksteissa. Kurssi toteutetaan vuorovuosin joko kirjoitetun tekstin painotuksella tai puhutun tekstin ja äänen (vokaalinen) painotuksella.”
Grafiikan täydentävistä ammattiopinnoista valittiin Grafiikan työpaja, jonka tavoitteet on määritelty ”Opiskelija osaa soveltaa kaikkia hallitsemiaan grafiikan tekniikoita värillisinä ja isokokoisina teoksina sekä käyttää ja yhdistellä eri tekniikoita. Käsiteltävät asiat: Erikokoisia ja -värisiä kokeellisia sovellutuksia: materiaalien yhdistämistä grafiikan erilaisilla menetelmillä.”
Opiskelija teki kahden kuukauden ajan itsenäisesti grafiikan menetelmin teoksia ja kirjoitti työstä prosessikuvausta sekä työpäiväkirjaa. Opiskelija sai lisäksi kirjoituskurssin opettajalta luovaa kirjoittamista kehittäviä harjoituksia.
Parasta oli opiskelijan mukaan aikataulun vapaus, keskittyminen ja syventyminen. Haastavinta oli oman työskentelyn järjestäminen ja tahdittaminen, itsenäinen toiminta ongelmantilanteessa ja oman jaksamisen hallitseminen. Opiskelija koki oppineensa paljon omista työtavoistaan ja omaan luovaan työskentelyyn tarvittavista elementeistä, kuten luovaan työhön kuluvasta ajasta sekä työrauhan ja työtilan tärkeydestä. Opiskelijan oman taiteellisen työskentelyn motivaatio selkeni. Hän koki muun muassa ehtineensä miettiä teknisten ratkaisujen perusteluja.
Opiskelija kuvaa ilahduttavasti ongelmanratkaisuprosesseja työpäiväkirjassa. Ongelmia ratkottiin vertaistasolla, kun apuna toimi grafiikassa osastoassistentin harjoittelua tekevä opiskelija. Opettajalta haettiin tukea vasta, kun ajauduttiin umpikujaan. Opiskelija kokee, että näin oppi paremmin.
Opiskelijan kanssa testattiin myös opinnollistamisen suunnitelmalomaketta. Lomake osoittautui hyväksi työkaluksi opinnollistamisen suunnittelussa. Lomake ohjasi ja tuki suunnitteluprosessia.
Galleria- ja näyttelytoiminta toimii itsenäistymisen välineenä
Gallerioiden kanssa tehtävä yhteistyö ja näyttelyn suunnittelu ja toteutus on taiteen opetuksen ydintä. Yksityisnäyttelyn toteuttaminen opiskeluaikana edistää opiskelijan itsenäistymistä, auttaa löytämään omaa ilmaisua ja kehittää taitoja hallita laajoja kokonaisuuksia.
Opiskelija oli motivoitunut toteuttamaan yksityisnäyttelyn ja hän oli hakenut näyttelytilaa ja esitti ajatuksen, pystyisikö sitä sisällyttämään osaksi opintoja. Luonteva kokonaisuus, mihin näyttelyyn liittyvä työ sopii, oli Galleria- ja näyttelytoiminnan kolmen opintopisteen opintojakso. Tavoitteet ja sisällöt opintojaksoselosteessa oli kuvattu seuraavasti:
“Opiskelija osaa suunnitella näyttelyn ripustamisen ja tilaan sopivan näyttelykokonaisuuden sekä hinnoitella teokset tarkoituksenmukaisesti.”
“Näyttelytekniikan perusteet: jurytys, tiedottaminen, näyttelyn ripustus, hinnoittelu, avajaisjärjestelyt, näyttelyn purkaminen.”
Ohjaavien opettajien kanssa käydyn keskustelun perusteella yksityisnäyttelyn toteuttaminen soveltui suoritettavaksi työn opinnollistamisen menetelmällä osittain, mutta hänen tuli osallistua myös opintojakson ohjattuun osioon.
Opiskelija suunnitteli ja toteutti näyttelyprosessin itsenäisesti ja raportoi sen näyttelyn päätyttyä. Työn opinnollistamisen ja opintojaksolle osallistumisen eroavaisuudet tulivat esiin selkeimmin kokonaisuuksien hallinnassa. Työn opinnollistamisen menetelmällä opiskelija sai ottaa haltuun koko näyttelyyn liittyvän prosessin. Vuorovaikutus työelämän edustajien ja muun verkoston kanssa oli myös tiiviimpää kuin osana isoa ryhmää toimiessa.
Vaihto-opiskelusta kasvoi vaihto-Godzilla
Kahdelle opiskelijalle järjestyi ainutlaatuinen tilaisuus kansainvälisen vaihdon aikana. Opiskelijat olivat lähteneet Japaniin vaihtoon. Vaihdossa ollessaan he selvittivät itselleen harjoittelu- ja opiskelupaikan perinteistä japanilaista puupiirrosta opettavalta grafiikanpajalta. Opiskelu pajalla kestäisi puoli vuotta, jonka jälkeen oli mahdollisuus jatkaa pajalla oppipoikana tai avustajana. Opiskelijoilla oli vielä SAMK Kuvataiteessa jonkin verran opintoja suorittamatta, mutta haluttiin mahdollistaa tämä ainutlaatuinen tilaisuus syventyä näihin tekniikoihin ja japanilaiseen kulttuuriin.
Ohjauskeskustelussa suunniteltiin puuttuvien kurssien korvaava suorittaminen etäopiskellen ja opinnollistaen työskentelyä grafiikanpajalla. Osa kursseista sopi suoraan Japanissa pajalla tehtäviin opintoihin, kuten Grafiikan eri tekniikat, Grafiikan työpaja ja Kokeellinen grafiikka. Osan kursseista opiskelijat suorittivat etäopiskellen, muun muassa Keho taiteessa, Vesivärimaalaus ja Akryylimaalaus.
Tämän mahdollistaminen vaati paljon suunnittelutyötä opiskelijoilta, opettajilta ja opetuksen palvelusihteeriltä ja opiskelijoilta tietenkin erityisen paljon itsenäistä ohjautumista ja järjestelyä. Kaikkien osapuolien vahva tahtotila oli merkittävä tekijä onnistumisen kannalta.
Opinnollistaminen oli hyvä tapa suorittaa kansainvälisessä harjoittelussa toteutuvia opintoja. Etätoteutukset asettuvat usein joustamisen ja opinnollistamisen välimaastoon. Opinnollistamisen malli tuotti parempaa suunnittelua, ohjaamista ja oppimista. Opinnollistamisen malli oli hyvä työkalu etäratkaisujen suunnitteluun, silloinkin kun niissä ei toteutettu varsinaisia opinnollistamisia; malli auttoi hahmottamaan oppimiskokonaisuuden olennaisimpia osioita.
Julkisen taideteoksen prosessi haltuun opiskeluaikana
Pysyvän julkiseen tilaan tulevan taideteoksen suunnittelu ja toteutus on yksi haastavimmista tehtävistä kuvataiteen alalla. Se vaatii taiteellisen osaamisen lisäksi vahvaa kokonaisuuksien hallintaa, ongelmanratkaisukykyä, projektihallinnan ja budjetoinnin osaamista.
Opiskelijoille avautui mahdollisuus toteuttaa jo opiskeluaikana paikallisen yrityksen juhlavuoteen liittyvä teos. Teoksen lähtökohtana tuli olla yrityksen tontilla sijainneen rakennuksen kivimateriaalit. Työskentely lähti liikkeelle neuvotteluista yrityksen edustajien kanssa ja yhteistyösopimuksen laatimisesta taideteoksen suunnittelusta. Sopimuksessa määriteltiin työn toteuttamisen liittyvistä tehtävistä. Yritys vastasi työn teknisestä toteutuksesta ja taiteilijoiden vastuulla oli vain taiteellinen suunnittelu ja työn valvontaan liittyviä tehtäviä.
Taideteoksen toteuttaminen yhdessä yrityksen kanssa oli erinomainen ympäristö oppia ammattimaista alihankintaverkoston johtamista sekä laadukasta projektihallintaa. Taloudellinen vastuu oli myös tilaajalla ja taiteilijan roolina oli oman suunnitteluosuuden hinnoittelu.
Työn opinnollistamisen mahdollisuus tunnistettiin työn jo ollessa käynnissä. Opintosuunnitelmasta valittiin kaksi opintojaksoa, mihin työ soveltuu. Teos julkisessa tilassa –opintojakso on viiden opintopisteen kokonaisuus, minkä tavoitteet on määritelty seuraavasti:
“Opiskelija perehtyy julkisen teoksen toteutuksen eri vaiheisiin ja osaa tehdä ehdotuksen kilpailuun.”
“Yleiset taideteoskilpailujen menettelytavat: julkisen taideteoksen suunnitelma: pienoismalli ja/tai 3D-mallinnus: prosenttiperiaate”
Toinen opinnollistamisen kannalta mielenkiintoinen opintojakso on Projektitoiminnan perusteet, missä tavoitteet ja sisällöt on määritelty seuraavasti:
“Projektihallinnan peruskäsitteisiin ja menetelmiin sekä organisaation rakenteisiin, rooleihin ja sidosryhmiin tutustuminen. Projektin tavoitteiden, keinojen, tehtävien, vastuiden, aikataulun ja budjetin sekä raportoinnin määrittely perustasolla. Projektitoiminnan viestintäkeinoihin ja viestinnän suunnitteluun tutustuminen. Harjoitusten ja tehtävien avulla perehdytään kunkin alan erityispiirteisiin.”
“Projektihallinnan peruskäsitteet, projektiorganisaation erilaiset roolit, projektin resursointi ja seuranta, projektisuunnitelma, viestintä osana projektia, projektin eri sidosryhmät, asioiden ja ihmisten johtaminen osana projektihallintaa. Toteutuksessa huomioidaan myös alan erityisvaatimukset.”
Julkisen taideteoksen toteuttaminen yhdessä yrityksen kanssa oli vajaan vuoden mittainen prosessi, missä opiskelijat pääsivät laaja-alaisesti verkostoitumaan ja oppimaan erityisesti työelämän edustajien kanssa yhdessä. Osana verkostoa toimimalla työn vaikuttavuus ja viestinnän tavoitettavuus oli myös paljon laajempi, kuin osana normaalia opintoja toteutettaessa.
Työn opinnollistamisen kokemukset
Kaikkia työn opinnollistamisen tapauksia yhdisti opiskelijoiden aktiivisuus ja vahva motivaatio omaksua uutta tietoa ja heittäytyä uusiin verkostoihin. Osallistujien näkökulmasta koettiin oppimista tapahtuneen enemmän, kuin perinteisellä opintojaksolla. Opinnollistaminen tuotti aidosti laadukkaita monipuolisia ammatillisia taitoja, selviytymistaitoja, itseluottamusta, ongelmanratkaisutaitoja ja stressinsietokykyä. Toisaalta oppiminen aidoissa työelämäympäristöissä vaati opiskelijalta huomattavasti enemmän aikaa ja energiaa. Työn opinnollistaminen on vaativaa opiskelua ja sitä tulisi arvostaa nykyistä paremmin. Työn opinnollistaminen tulisi normalisoida osaksi kuvataiteen opetusta, koska se mahdollistaa laajempien kokonaisuuksien haltuun ottamisen ja luovaan työskentelyyn syventymisen.
”Tässä syväpainoluokassa itsekseni istuessani ja päivää suunnitellessani katselen ikkunasta lintuja. Pienet talitiaiset pyrähtelevät katon rajan ja ikkunanpielien väliä, kuka risua kantaen kuka vesikourussa kylpien. Pohdin laittavani niille ruokaa; pähkinöitä tai talipallon, tuohon sillalle. Olisipa hauska seurata niiden ruokailua pitkin talvea. Yhtäkkiä havahdun. Miten minä nyt tämmöistä mietin! Linnuille ruokaa koululle! Sitten huomaan, että olen todella rento ja tyytyväinen. Tunnen oloni kotoisaksi, olen omassa paikassani. Miten ihana tunne! Sillä on toki merkitystä, että olen opiskellut tässä koulussa jo kolmatta vuotta, mutta väitän mukavan oloni johtuvan pääasiassa siitä, että nyt saan tehdä jotain ihan omaa ja käyttää siihen tarvitsemani ajan rauhassa. Määrään itse mitä teen, miten ja millä aikataululla. Vapaus ja vastuu on itselläni, ja se tuntuu upealta.”
Ote opiskelijan työpäiväkirjasta
Ulla-Maija Raittila
Näkökulmia kuvataidekoulutuksen reformiin
Valmistun kuvataiteilijaksi, kuka olen ja mitä osaan?
Tässä kirjoituksessa kerron oman henkilökohtaisen näkemykseni kautta millaiseksi olen kokenut matkani kuvataiteilijaksi. Minulla on luonnontieteellinen koulutustausta ja se vaikuttaa osaltaan näkemyksiini ja kokemuksiini.
Sisään pääsy ammattikorkeakouluun opiskelemaan kuvataidetta vuonna 2017 oli minulle valtavan suuri toiveiden täyttymys. Ensimmäiset viikot kuluivat ihmetellessä, että todellakin olen täällä. Huomasin arvostavani taiteilijoita valtavasti ja käsitykseni arvopohjastani vain korostui taidehistorian luennoilla. Olin valtavan ylpeä siitä missä olin.
Nyt kohta valmistuvana kuvataiteilijana tunnelmani on toisenlainen. Ihailen edelleen taiteilijoita, heidän näkemyksiään ja osaamistaan. Olen edelleen ylpeä kuvataiteilijaksi valmistumisestani, mutta jostain syystä koen, etten ole oppinut niitä taitoja, joita koen tarvitsevani, harjoittaakseni ammattiani.
Olen suorittanut kuvataiteen AMK-opintoja monimuotototeutuksena, johon on kuulunut sekä kontaktiopetusta että etäopintoja. Aluksi oli epävarmaa, onnistuuko tutkinnon suoritus etänä, mutta nyt voin ilokseni todeta, että opintoni ovat lähes suoritettu. Vain lopputyö on vielä kesken ja siten tämä on hyvä kohta katsoa taaksepäin ja pohtia osaamistani, oppimaani ja millä eväillä lähden kuvataiteilijaksi?
Olisi helppo ajatella, että kokemukseni osaamattomuudesta ja riittämättömyydestä johtuvat tavasta, jolla olen opiskellut. Voiko monimuoto-opiskelu sittenkään taata riittävää ammattitaitoa kuvataiteessa? Tämä olisikin ensisijainen lähtökohtani, jos en olisi käynyt opintojeni aikana useita keskusteluja kanssa opiskelijoideni kanssa ja huomannut, että monia heistä, jotka ovat olleet lähiopetuksessa, askarruttaa samat ajatukset ja kokemukset kuin minua.
Oma oppilaitokseni on profiloitunut vapaan taiteen kouluksi. Se vaikuttaa paljon siihen mitä ja miten opiskellaan, mutta myös määrärahat vaikuttavat. Taidekoulutusta on supistettu, sillä katsotaan, että alalle valmistuu liikaa työttömiä ja perinteisellä tavalla yhteiskuntaan integroitumatonta porukkaa (Herranen & Karttunen 2013). Tämä todistaa minulle siitä, etten ole yksin kokemukseni kanssa. En tiedä mihin sijoitun, mitä osaan ja miten työllistyä valmistuvana kuvataiteilijana.
Taiteilijan asema yhteiskunnassa
Taiteilijoille ei ole määritelty osaamisen kriteerejä. Jonkinlainen epämääräinen paikka taiteelle on annettu yhteiskunnassa kriittisenä äänenä, uusien näkökulmien antajana, inhimillisenä ilmaisuvoimana, kulttuurina ja arvona itsessään. Taide on yhteiskunnallisesti sijoitettu koulutuksen ja maatalouden rinnalle sellaiseksi instituutioksi, jonka ylläpitäminen itsessään on arvokasta. Tämä asettaa kuitenkin taiteen ja taiteilijat poliittisesti ja budjetillisesti menoeräksi sen sijaan, että se nähtäisiin investointina tai sosiaalisena pääomana. Monien puheissa ja mielipiteissä taiteilijat ovat elätettäviä ja riippoja veronmaksajien harteilla. Itsessään jo apurahasysteemi terminä kertoo siitä, että taiteilijat ovat yhteisen avun ja tuen varassa.
Tällainen näkemys on ristiriidassa sen kanssa, että suurella osalla taiteilijoista on korkeakoulututkinto ja ammattipätevyys. Yhteiskunta ja opiskelijat ovat satsanneet aikaa ja rahaa omaan koulutukseensa samalla tavalla kuin muihinkin ammatteihin valmistavat koulutukset. Kuitenkin taiteilijat ovat se yksinäinen ammattiryhmä, jotka eivät työllisty samalla tavalla yhteiskuntaan tai saa palkkaa samalla tavalla työstään kuin muut ammattikunnat. Taiteilijat tuottavat kulttuuria ja taidetta yhteiskuntaan lähes ilmaiseksi.
Monia yhteiskunnallisia ratkaisuja on yritetty, tutkimuksia tehty ja hankkeita koulutuksen kehittämiseksi on aloitettu, mutta ratkaisu tuntuu olevan yhtä kaukana kuin aina ennenkin. Taiteilija on ja pysyy määrittelemättömänä osana yhteiskuntaa. Kääntöpuolena apurahasysteemillä on monet köyhyydessä ja osattomuudessa elävät taiteilijat. Jotkut opiskelevat uuden ammatin tai opiskelevat loputtomasti. Koulutuspoliittisesti tämä näyttäytyy tehottomuutena ja jälleen kustannuksena yhteiskunnalle (Herranen & Karttunen 2013, s. 13).
Taiteilija yrittäjänä
Yksi ratkaisuehdotus taiteilijan aseman muuttamiseksi elätettävästä autonomiseksi toimijaksi yhteiskunnassa voisi olla koulutuksen tavoitteiden uudelleen järjesteleminen. Nykyiseen koulutukseen on jo lisätty yrittäjyysopintoja, oman osaamisen tunnistamista tukevia opintoja sekä projektioppimista ja talouden hallintaa. Ajatuksena on yrittäjämäinen taiteilijuus, joka toimii uuden työn kentällä aktiivisesti ja autonomisesti myyden taiteellista osaamista.
Subjektiivisen katsauksen perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, etteivät taideopiskelijat ole innostuneet tästä lähestymistavasta. Syitä on useita. Jotkut kokevat, että taiteilija ei ole tuotantotyöläinen eikä yrittäjä. Taiteilijan on saatava säilyttää määrittelemätön asemansa ja vapaus. Mutta sitten on myös se joukko, jotka eivät koe omaavansa riittävää osaamista ollakseen yrittäjiä. Kuulun itse tähän joukkoon. Koen, että minulta puuttuu tuote, jota myydä.
Olen hyvä organisoija, hallitsen projektit ja yrittäjyyden perusteet. Minulla on vahvaa ammatillista osaamista aiemmista koulutuksistani ja työelämästä, mutta en koe, että minulla on taiteellista osaamista, jota voisin markkinoida. Tämän kirjoituksen lopussa on ehdotuksia monimuoto- opintojen kehittämiseen, mutta tässä kohtaa sanon sen, millä ammun itseäni nilkkaan: En tiedä mikä taiteellinen osaamiseni on? Mitä voin myydä tai mitä voin sanoa osaavani?
Mielestäni olisi valtavan hienoa, jos voisin toimia autonomisena ammatinharjoittajana yhteiskunnassa. Minulla olisi määritelty ja laatukriteerit täyttävä osaaminen, josta ansaitsisin leipäni ja minulla olisi myös taiteellinen vapaus toteuttaa itseäni. Vapaus on myös sitä, ettei ole riippuvainen toisten avusta ja velvoitettu sitä hakemaan.
Koulutuksen kehittäminen ja struktuuri
Opintojeni aikana minulle on muodostunut käsitys, että monet taideopiskelijat tulevat kouluun janoten osaamista. Taiteilijat ovat hyvin vannoutunut joukko, he kehittyvät mieluummin kuin tekevät ”omiaan”. Voidaan jopa sanoa, että opiskelijoilla on osaamisen nälkä anatomiassa, materiaaliopissa, väriopissa, perspektiivissä, sommittelussa, muotokuvassa ja kuvantekijöinä.
Tähän osaamisen kaipuuseen koen, etteivät opinnot ole kyenneet vastaamaan. Taiteilijoissa on joukko opiskelijoita, jotka janoavat huippuosaamista omassa menetelmässään, mutta jotka eivät koe saavansa sellaista opetusta, joka auttaisi heitä pääsemään tuohon osaamisen tasoon. Pidän tätä epävarmuutta omasta osaamisesta suurimpana esteenä yrittäjämäiselle toiminnalle opintojen jälkeen sekä taiteellisen osaamisen kaupallistamisessa. Samalla täysin ymmärtäen, että näkökulmia on muitakin.
Siksi haastankin taiteen koulutuksen pohtimaan omalta osaltaan, voisivatko he olla mukana prosessissa, joka tähtäisi tulevaisuuden huippuosaajien kehittämiseen vastaamalla opiskelijoiden nälkään?
Näkemykseni ja kokemusteni mukaan tällainen osaaminen olisi mahdollista saavuttaa sekä lähiopetuksessa että monimuoto-opetuksessa. Ammattiosaamisen ja erityisosaamisen ytimessä olisivat yksilöllistetyt oppimispolut, uraohjaus koko opintojen ajan sekä korkeakoulujen välinen yhteistyö sekä opintojen struktuurin vahvistaminen.
Ammattikorkeakouluissa tehdään jo nyt hyvin uraauurtavia ratkaisuja oppilaitosten välisessä yhteistyössä. Olisiko tätä yhteistyötä mahdollista kehittää myös kansainvälisesti? Olisiko mahdollista rakentaa huolellisesti suunniteltu opintopolku, joka mahdollistaisi opiskelijalle hänen valitsemansa erityisosaamisen, josta myöhemmin muodostuisi hänen uransa tulonlähde?
Osaamisen kriteerit pitäisi olla olemassa, samoin suunnitelma, jolla osaamiseen päästään. Osaamista tulisi testata, tarkkailla ja palautetta antaa läpi opintojen. Käsitys omasta ammatillisesta osaamisesta kehittyy vastavuoroisessa suhteessa. Oli opiskelijan uravalinta sitten muotokuva, värioppi, sommittelu, kuvitus tai peligrafiikat, hänelle muodostuisi yksilöllistetyn opintopolun myötä vahva osaaminen omalla erityisalallaan. Hyödyntäen verkko-opiskelua opinnot voitaisiin kasata useiden ammattikorkeakoulujen opintotarjonnasta. Näin syntyy myytävä tuote, jota taiteilija voi hyödyntää valmistumisensa jälkeen.
Varmuus siitä, mitä hän osaa, auttaa häntä navigoimaan työmarkkinoiden uudenlaisissa haasteissa. Varmuus siitä miten asiat tehdään, silloin kun joku tilaa työn, auttaa häntä ammatillisesti eteenpäin.
En näe, että prosessi sulkisi pois vapaan taiteen, sen arvon ja tekemisen. Mielestäni tällainen prosessi toisi lisää taiteilijoille ja taiteelle ja nostaisi taiteilijat siitä onnettomasta yhteiskunnallisesta asemasta, jossa he ovat pitkään olleet. Ennen kaikkea taiteilijoilla olisi mahdollisuus itse rahoittaa itseään ja vapaata taidettaan. Laatukriteerit täyttävä osaaminen lisää vapausasteita, ei vähennä niitä. Osaaminen lisää mahdollisuuksia valita.
Lopuksi
Kannustaisin taidekouluja, heidän opettajiaan ja henkilökuntaa tarttumaan yhteisesti toimeen opiskelijoiden tulevaisuuden täsmentämiseksi. Vapaus ei tarkoita rajattomuutta ja määrittelemättömyyttä, kun puhutaan osaamisesta. Taideopiskelijoissa on paljon yksilöitä, jotka hyötyisivät hyvin strukturoiduista opinnoista. Suunta antaa varmuutta, palaute ja kannustus tukevat kehittyvää ammatti-identiteettiä. Opiskelijat hyötyisivät siitä tiedosta ja varmuudesta mitä he ovat milläkin kurssilla oppimassa ja mistä he tietävät saavuttaneensa riittävän osaamisen tason ammattitaitonsa kehittämiseksi.
Opiskelijat tarvitsevat myös paljon tietoa omista vahvuuksista ja kehittämisalueistaan. Sekä palautetta että ohjausta tehdäkseen sivistyneitä valintoja koskien itseään ja tulevaisuuttaan. Toivon, että tämä näkökulma nähdään mahdollisuutena, ei masentavana jälkipuintina. Ennen kaikkea voisiko uusi vapaa taide versoa lujan osaamisen ja autonomisen aseman pohjalta? Voisiko koulutus olla pelastamassa taidetta ja taiteilijoita yhteiskunnassa, jossa kulttuurin rahoitus on kriisissä ja taiteilijoiden asema uhriutunut?
Yhteiskunnallisen muutoksen ja ulkoa tulevan avun odottelu lamauttaa minua ja ehkä myös muita taiteilijoita. Koulutus voi tässä auttaa. Olkoonkin niin, että taide hakee aina uusia ennennäkemättömiä ilmenemismuotoja, mutta sellaiseen ei voi kouluttaa. Sen sijaan ammattitaitoon, joka turvaa elannon ja luo pohjan työskentelylle, voi.
Taiteilijoille itselleen käsiin ratkaisun avaimet koulutuksen turvin!
ETÄOPETUKSEN KULMAKIVET
- Yhteydenpito opiskelijaan tiivistä, viikoittain
- Samanlaisen struktuurin (tehtävien kautta) luominen kuin kontaktiopiskelijoille
- Selkeät osaamisen tavoitteet: mitä tulee oppia tällä kurssilla
- Etäopiskelijalle budjetoitava käyttöön saman verran varoja materiaaleihin kuin lähiopiskelijoille, korona kevät osoitti, että näihin löytyy toimivia ratkaisuja, kuten maksusitoumukset taidetarvikeliikkeisiin
- Osallistuminen kritiikkeihin verkkoyhteyden kautta tai Teams:iin voi tehdä opiskelijoille kansion, johon jokainen laittaa kuvia ja kommentteja (myös etäopiskelija pääsee näin näkemään toisten töitä)
- Opiskelijan taiteellisen prosessin ohjaaminen, palautteen saaminen onnistumisista ja kehityskohteista ja miten tukea omien heikkojen kohtien kehittymistä, jos se on tarpeen
- Verkon hyödyntäminen opinnoissa: opetusvideot, demot jne.
- Selkeä informointi jo kursseille ilmoittautumisvaiheessa, mitkä kurssit on mahdollista suorittaa etätoteutuksena (esim. kirjoituskurssit)
LÄHTEET:
Herranen K. & Karttunen, S. 2013, Cupore, Kuvataidealan osaamistarpeet tulevaisuudessa − Olemassa oleviin aineistoihin pohjautuva kuvaus sekä ehdotus laadullisen ennakoinnin kehittämisestä − Selvitystyön loppuraportti Opetushallitukselle 15.6.2012.
Ulla-Maija Raittila
Ulkoisen epävarmuuden lisääntyessä tulee sisäisen varmuuden kasvaa
Valmistuva kuvataiteilija hämmennyksissä
Pian valmistuvana kuvataiteen opiskelijana minut valtaa hämmennys. Mikä on paikkani yhteiskunnassa kesäkuussa 2021? Mistä ja miten ansaitsen elantoni valmistumisen jälkeen? Millaisia töitä olen tutkinnollani pätevä hakemaan? Mitä osaan? Millaista yrittäjyyttä voisin harjoittaa?
Taide on ollut pitkään poikkeus ammattien joukossa. Osaamisen määritteleminen tuntuu hankalalta ja yhteiskunnallisen aseman perustelu haastavalta. Taiteeseen ei ole sopinut valmiit muotit eikä yksiselitteiset määritelmät. Taiteen vapaus on haluttu säilyttää ja Suomessa siinä on onnistuttu todella hyvin (Mononen 2014, s. 16). Siinä missä vapaus on taiteilijalle siunaus, on se aina ollut myös haaste.
Nyt olemme rajapinnassa, jossa yhteiskunnallinen muutos, työmarkkinoiden epävakaus, perinteisten työpaikkojen häviäminen ja taiteen rahoituksen kriisi, nostavat entisestään taiteilijoiden ahdinkoa toimeentulosta. Taidetta ei ole perinteisesti katsottu ammatiksi, josta maksetaan palkkaa (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018), eikä ole todennäköistä, että näin tulisi hyvistä aikeista huolimatta tapahtumaan tulevaisuudessakaan.
Muuttuva yhteiskunta ja työmarkkinoiden epävakauden lisääntyminen tulee koskettamaan myös muita aloja kuin taiteilijoita. Pian kysymys siitä kuka olen ja mitä osaan tulee olemaan yhä useampien huulilla. Selvitäkseen ulkoisen epävarmuuden lisääntymisestä, yksilön on kyettävä kasvattamaan sisäistä varmuutta välttyäkseen kaaokselta, osattomuuden ja merkityksettömyyden kokemuksilta.
Ratkaisuna yrittäjyys ja täsmäosaaminen?
Perinteisesti vapaan taiteen aloilla taiteilijoille ei ole pystytty osoittamaan työpaikkaa valmistumisen jälkeen. Korkeakoulusta valmistuvat opiskelijat eivät tiedä mihin työhön he ovat päteviä hakemaan tutkintotodistuksellaan, eivätkä työnantajat tiedä mitä he saavat palkatessaan taiteilijan. Vapaalle taiteilijalle ei ole olemassa laatukriteerejä tai osaamisen takeita. Siksi opiskelijan näkökulmasta oman ammattitaidon tunnistaminen saattaa olla hankalaa ja sitä kautta myös tutkintoon käytetyn ajan ja rahan taloudelliseksi turvaksi muuttaminen. Osa taideopiskelijoista päätyykin opiskelemaan itselleen toisen ammatin valmistumisensa jälkeen.
Toisen leipätyön harjoittaminen taiteen tekemisen rahoittamiseksi on yleistä. Joskus taiteilija joutuu tasapainoilemaan kahden hyvin erilaisen ammatin vaatimusten välillä. Tulevaisuudessa kuvataidekoulut voisivat tähdätä suoraviivaisemmin jonkin ammatillisen taidon kehittämiseen. Luoda erikoisosaajia, joiden ammattitaito valmistuttaessa olisi helpompi määritellä, näyttää toteen ja sitä kautta muuttaa elannoksi yrittäjämäisellä toiminnalla. Tällaisia kuvataiteilijoille sopivia erikoisosaamisen alueita voisivat olla menetelmästä riippumatta esimerkiksi: värioppi, perspektiivi, sommittelu tai kuvan rakenne ja merkitys. Useiden tutkintojen hankkiminen tehokkuusideologian mukaan koulutuspoliittista tuhlausta, mutta taiteilijat kokevat, että se on ammatin näkökulmasta tärkeää (elinikäinen oppiminen) (Herranen & Karttunen 2013, s.13).
Tällaisesta markkinakelpoisesta erityisosaamisesta voisi olla suuresti hyötyä. Paikan löytäminen työmarkkinoilla ja yrittäjänä olisi paljon helpompaa, jos valmistujalla olisi valmis tuote, jota voisi alkaa markkinoida. Paras lahja, jonka koulutus voi antaa, on ammattiosaaminen, jonka voi muuttaa tuloksi.
Verkko-oppiminen ja uraohjaus tie huippuosaamiseen?
Nykyiset ja tulevat koulutusrakenteet mahdollistavat etäyhteyksillä tapahtuvan oppimisen. Nykyisin voidaan piirtää myös tietokoneella, tabletilla tai striimata omaa prosessia suoraan opettajalle. Tämä mahdollistaa koulutusyksiköiden välisen kansallisen sekä kansainvälisen yhteistyön. Opiskelijoilla on yhä paranevat mahdollisuudet päästä käsiksi globaaliin osaamiseen ja näkemysten jakamiseen. Tällainen mahdollistaa huippuosaamisen syntymisen esimerkiksi muotokuvan tekijänä. Opiskelijoille voidaan räätälöidä yksilöllistettyjä opetussuunnitelmia, joka varmistaa, että hän saa parhaan mahdollisen koulutuksen muotokuvan tekemiseen. Ammattitaito on syytä varmistaa tenteillä ja tehtävillä ja laatukriteerit tulee asettaa, jotta valmistuva ammattilainen osaa kertoa, mikä hänen erityisosaamisensa on valmistumisen jälkeen. Näin syntyy markkinoitava tuote sekä opiskelijalle valmis kollegiaalinen verkosto, jota hyödyntää opintojen jälkeen.
Tällainen erikoisosaamisen ja opetussuunnitelman laatiminen vaatii voimakasta panostusta ammattitaitoiseen uraohjaukseen ja koulutussuunnitteluun. Taideopiskelijat tulisi napata ammatinvalinta ja urasuunnittelu prosesseihin heti kouluun tultuaan. Viimeistään ensimmäisen vuoden jälkeen tulisi jokaisella olla se ammattiosaamisen ala tiedossa, josta tulee heidän uransa ja osaamisensa pohja. Standardoituja testejä opiskelijan osaamisen ja mielenkiinnon kartoittamiseksi tulisi etsiä ja kehittää, jotka toimisivat myös uraohjaajan työkaluina.
Autonomisen taiteen asema
Vapaat taiteilijat puolustavat omaa asemaansa voimakkaasti. He saattavat vastustaa tuotantotyöläisyyttä ja kokea minkäänlaiseen määritelmään tai muottiin laittamisen ahdistavaksi. He saattavat kokea menettävänsä jotain oleellista omasta ammatistaan. On kuitenkin syytä kysyä mitä on vapaa autonominen taide ja kuinka hyvin se toteutuu nykyisellä apurahajärjestelmällä?
Sen sijaan, että taiteilijat nähtäisiin autonomisina ja ammattia harjoittavina yhteiskunnan osina, useat tahot näkevät heidät yhteiskunnan elätteinä ja jopa riippoina. Rahoituksesta on poliittista polemiikkia, jonka jopa taiteilijat itse kokevat rajoittavana. Taiteen rahoitusta ei haluta laittaa täysin kulttuurin alle, koska kaikki taide ei toimi luovan talouden logiikalla eikä raha palaudu tekijälle eli itse taiteilijalle (Mononen 2014, s.19).
Apurahajärjestelmä velvoittaa taiteilijat riippuvaisiksi järjestelmästä ja usein myös apuraha määrittää sitä mitä taiteilija tekee. Siksi onkin syytä kysyä olisiko taiteilijan asema vapaampi, jos hän voisi varmistaa itselleen toimeentulon omalla toiminnallaan?
Vapaata taide voisi toteutua leipätyön rinnalla tai erillisinä autonomisen taiteen kausina (vrt. vuorottelu- tai opintovapaa), joka voisi taiteilijan ammattitutkinnon suorittaneilla olla haettavissa esimerkiksi joka 3 vuosi. Siten taiteilija voisi olla molempia: ammattiaan harjoittava keskiluokkainen taiteen ammattilainen ”duunari” ja autonominen vapaataiteilija ”boheemi, innovaattori”.
Työ tulee muuttumaan. Taidekoulut ovat hyvässä asemassa siihen sopeutumiseen, taiteilijat ovat hyvässä asemassa siihen sopeutumiseen, mahdollisesti myös täydennyskoulutuksen turvin. Väriopin ammattilainen voisi myydä luentojaan ja koulutuksia, muotokuvan ammattilainen voisi myydä muotokuvapalvelua, maisemamaalari voisi myydä suuren hotellin seinään maisemakuvan toteutettuna joko printtinä tai maalauksena. Mitä ikinä tulevaisuuden työmarkkinoilla tapahtuukaan, osaajille on kysyntää. Siksi myös taiteilijan on kyettävä määrittämään osaamisensa ja koulun autettava häntä tekemään niin.
Struktuurien merkitys osaamisessa
Osaamista ei kuitenkaan synny ilman suunnitelmallisuutta. Taide ammattina vaatii erityisen hyviä itsejohtamisen, organisaation ja projektiosaamisen taitoja ammattitaidon ohella. Toiminnanohjauksen opettelu olisi mahdollista upottaa ammattiopintoihin. Hyvin suunnitellut opinnot, voisivat jatkua työelämään lähes samanlaisina. Päivien struktuuri olisi harjoiteltu jo koulussa, samoin asiakaskontaktien luominen ja omien vahvuusalueiden tunnistaminen. Työharjoittelu voisi olla läheisempää yhteistyötä esim. yritysten ja teollisuuden kanssa.
Ammattiylpeyden kehittyminen vaatii myös osaamista, joka lopulta kehittää itsetuntoa ja vahvistaa yhteiskunnallista osallistumista. Joskus eletään hetkittäin sellaisessa harhassa, että taiteilijat ovat yhteiskunnan ulkopuolella, mutta se ei ole mahdollista. Juuri kukaan ei elä yhteiskunnan ulkopuolella, yhteiskunnan ulkopuolelle on paljon vaikeampi päästä, lähes mahdotonta. Elämme kaikki yhteiskunnassa ja meillä kaikilla on paikkamme siinä. Erityisosaamiseen perustuvassa koulutuksessa on se etu, että se luultavasti vähentäisi köyhyysrajalla elävien taiteilijoiden määrää ja siten voisi vähentää kärsimystä ja vähäosaisuutta. Vapaan taiteen kouluihin tämä toisi suuria muutoksia koulutuksen suunnitteluun ja rakenteeseen. Selkeän tavoitteellisen opintopolun suunnittelu jokaiselle opiskelijalle ja opintojen selkeä struktuuri luo turvaa. Niille, joilla on haasteita toiminnan ohjauksessa, struktuuri antaa selkeän toimintarakenteen ja suunnan kehittäen samalla ammatissa tarvittavaa osaamista ja toimintamenetelmiä.
Kun työn ulkoinen rakenne ja turva murtuu. Perinteiset ammatit ja työpaikat häviävät ja uudelleen koulutukselle tulee tarvetta, silloin osaaminen nousee keskiöön ja johtaa suuntaa. Ei kysytä enää: ”Mitä teet työksesi?”, vaan kysytään: ”Mitä osaat?”. Siten vastaus ulkoisen epävarmuuden lisääntymiseen, on kehittää sisäistä varmuutta.
Sisäinen varmuus syntyy vakaasta erityisosaamisesta, sen tunnistamisesta, itsetunnosta ja ammattiylpeydestä. Vaikka kaikki työpaikat häviäisivät, osaaminen ei häviä ja se on mahdollista muuttaa elannoksi. Tällaista osaamista ehkä juuri taidekoulut pääsevät kehittämään kärkijoukoissa ja toivottavasti ylpeydellä katsomaan, kun sisäiset osaajat ja luottavaiset ammattilaiset lähtevät maailman myrskyihin.
Luovuutta tuskin saa taitelijasta pois, vaikka hänen työnsä ja koulutuksensa olisikin paremmin strukturoitua ja päämäärä orientoitunutta.
KUVATAITEILIJAN UUSI TYÖ (Muistiinpanot)
- Täytyy olla jotain erityisosaamista, jota myydä.
- Tämän osaamisen tunnistamiseen ja kehittämiseen tulisi koulun tähdätä
- Kun osaaminen on, sitä voi myydä: jos osaamista ei tunnisteta tai epävarmuus estää sen tunnistamisen, ei myyntiarktikkelia ole
- Mahdollisia osaamisia, joita kuvataiteilija voi valmistuttuaan myydä: muotokuva, kuvitus, värioppiosaaminen (luennointi), veistosten teko,
- Selkeät struktuurit, selkeät osaamisen tavoitteet, selkeät opintopolut, ettei mene liikaa aikaa hämmennykseen ja sen ihmettelyyn: ”Mitä tekisin?”
- Hyvä uraohjaus, panostus heti alusta asti, jokaisesta opiskelijasta otetaan koppi, tehtävää hoitaa joku muu kuin aineenopettaja, jotta aineenopettaja saa keskittyä ammattitaidon kehittämiseen eikä uraohjaukseen ja valintojen tekoprosessiin
- Opintopolut tulisi suunnitella ammatillinen osaaminen mielessä, ne tähtäisivät tiettyyn tunnustettuun osaamiseen alusta alkaen
- Vapaan taiteen ongelma uudessa työssä, suhteessa osaamiseen ja brändäämiseen
- Kaaosta on paljon vaikeampi hallita erilaisilla työkaluilla jälkikäteen (tunnistaa osaaminen erilaisesta tiedon/osaamisen hipuista) kuin on estää kaaosta syntymästä alun perinkään, joka voidaan estää systemaattisella ja strukturoidulla tiettyyn osaamiseen tähtäävällä koulutuksella
- Usein taitelija tekee valtavan määrän suunnittelutyötä ennen kuin palkkaa edes aletaan maksaa, ei houkuttele... Tilaustyö sisäiseltä osaajalta sen sijaan: palkka alkaa juosta ja suunnittelu kuuluu siihen
- Taiteen rahoitus kriisissä, taiteilijat ovat hakeneet ratkaisuja yrittäjämäisellä toiminnalla, omavaraisuudella, aikapankeilla, yhteisörahoituspalveluilla ja yhteisöllisillä toimintamalleilla (Mononen 2014, s. 19)
- Yhteiskunnassa tarvitaan molempia sekä autonomisen taiteen hienovireistä hengenviljelyä eristyneessä galleriaympäristössä että kantaa ottavaa taidetta, joka ei suostu pysymään siisteissä sisätiloissa (Mononen 2014, s. 20.)
LÄHTEET:
Herranen K. & Karttunen, S. 2013, Cupore, Kuvataidealan osaamistarpeet tulevaisuudessa − Olemassa oleviin aineistoihin pohjautuva kuvaus sekä ehdotus laadullisen ennakoinnin kehittämisestä − Selvitystyön loppuraportti Opetushallitukselle 15.6.2012.
Mononen, S. 2014 (toim.), Alaston totuus taiteesta – kirjoituksia taidemaailmasta uudella vuosituhannella, Into kustannus Oy, Helsinki, Riika 2014.
Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018, Työryhmän esitys taide ja taiteilijapolitiikan keskeisiksitavoitteiksi: Taiteen yhteiskunnallinen merkitys tunnustettava, rahoitusta kasvatettava ja taiteilijan työ ammattina tunnistettava, https://minedu.fi/-/taiteen- yhteiskunnallinen-merkitys-tunnustettava-rahoitusta-kasvatettava-ja-taiteilijan-tyo- ammattina-tunnistettava, luettu 28.10.2020
